My name is Kelly

My name is Kelly

My name is Kelly.

Welcome to my life.

Stop.

My lifePosted by Kelly Fri, May 26, 2017 15:06:45

Miss Marttyyri?

Misseys. Se asia on tuotannut mun elämälle hyvää ja huonoa. Olen saanut tavata lukuisia ihmisiä, ja moni työmahdollisuus on tullut sitä kautta. Missi vuotena,ylpeästi edustin mun kotikaupunkia, Helsinkiä ja uskon että tein sen tyylillä.

Misseys ei tarkoita mulle VIPpiin pääsy, julkinen herutus tai mitään muuta mitä Cheyenne Järvinen edustaa. Olen aina yrittänyt edustaa itseni sillä tavalla että minun perheellä ei olisi ikinä mitään syytä häpeä mua. Mietin joka ikisen työtarjouksen jonka otan tarkasti, ja käyttäydyn sellaisella tavalla että minun äiti olisi aina ylpeä minusta.

Harvoin puhun julkisesti tällaisista asioista mutta en vaan pysty olemaan hiljaisena ja katsoa sivusta kun ihminen jatkuvasti leikkii uhria muiden kustannuksella.

Olen seurannut Cheyenne sekoillut Sosiaalisessa mediassa nyt pitkään ja tietysti ihmetellyt niitä mutta asia ei ole kuulunut minulle. Mutta siinä vaiheessa kun mun nimi liitetään julkiseen marttyyri tilitykseen, päätin et on aika sanoa STOP.

Tuntua että joka ikisen kohun jonka se tyttö tuo esille (ja kyllä sanon tyttö koska aikuinen nainen ei käyttäydy tolla tavalla) hän on ollut uhri. Toki ihmiset ovat julmia ja kiusaamista jne tapahtuu mutta jossain vaiheessa on pakko alkaa kellot soimaan jos olet JATKUVASTI se “uhri” ja miettiä että kuka oikeasti on se manipuloiva osapuoli.

Vuosien päästä kun mietit mitä sinulle on jäänyt käteen kaikesta. Huomaat, että olet polttanut siltasi takanasi. Oliko kaikki sen arvoista? Kaiken minkä olisit voinut tehdä tyylillä ja hyvin. Saada toimivia ihmissuhteita ja loistavia työkuvioita. Valitsit toisin. Toivon että jatkossa toimisit järkevämmin.

Peace & love.

-KK-















  • Comments(35)//blog.mynameiskelly.fi/#post16

Sunday

My lifePosted by Kelly Wed, May 17, 2017 16:54:14

Moikka ihanat! Olen tällä hetkellä lomalla ja tulin Italiaan josta olen aina unelmoinut, toiveeni oli että joku päivä lentäisin tänne ja nyt se toteutui.


Heräsin aamulla niin väsyneenä ja kipeän oloisena.. Se varmasti johtui siitä kun olin ollut edellisenä päivänä viettämässä kaverin synttäreitä.. Vietin päivää myös perheeni kanssa (veli ja sisko) joille olin luvannut kokata jotain yhteistä perhe ateriaa ennen matkaani, ja niin teinkin.


Ilta sujui hyvin, siitä olikin aikaa kun näin veljeäni ja siskoani. Kuuntelimme pikkuveljen tulevan, nyt sunnuntaina ilmestyvän Ep:n biisejä. Olen niin ylpeä hänestä, hän kirjoittaa biisejä itse ja hän on todella lahjakas. Huomaan kuinka tärkeää musiikki on hänelle. Tiedän että hänestä tulee jotain suurta joku päivä! (Toki menestyminen myös vaatii kovasti töitä ja onnea!)


Illan vanhetessa menin Circukseen keikalle kun Suomeen tuli Jamaikalainen superstara Spice, mutta siellä päätin olla juomatta koska mulla oli seuraavana aamuna lento. Aamulla heräsin ja tunsin että olin tulossa sairaaksi, en nukkunut tarpeeks ja enkä ollut juonut tarpeeksi nestettä. Juon todella paljon ja eilen en tainnut juoda kauheesti ..ei hyvä juttu.


Olin pakannut melkein kaikki paitsi nesteet.. vihaan pakkaamista ! Vihaako joku muukin..? Toki pitäähän olla iloinen että pääsee matkustamaan johonkin lämpimään kun Suomen säätilat ovat olleet aika heikot.. mut tavaroiden valikoiminen ja pakkaaminen on jotenkin työlästä ja jättääkin sen pakkaaminen usein viime tippaan 😂😂 Olenko ainoa? 🤔😂


Söin aamiaista nopeesti ja laittauduin lähtöä lentokentälle varten kuntoon. Lentokentällä olin myöhästyä koneesta kun olin väärällä puolella terminaalia ja oli kauheesti ihmisiä, ja saavuin kentälle vain tunti aikasemmin ennen lentoa ..ei hyvä! Mutta pääsin hyvin koneeseen ja kohti Müncheniä. Münchenin lentokentällä oloni alkoi heikentyä ja jouduin hetkeksi nojaamaan seinää vasten kun oli niin huono olo..tunsin että taju lähtee ja pimenee. En tiedä mistä se johtui ..vai johtuiko se vaan siitä etten ollut nukkunut tarpeeks kun oli mennyt myöhään kuitenkin se edellisilta, ja sitten aamulla olin joutunut kiirehtiä kentällä jotta en missasi konetta?


Päätin että nyt on pakko saada ruokaa ja äkkiä muuten olen jossain ambulanssissa.. Siellä lentokentällä oli paljon ravintoloita ja löysin aivan upean mestan, mutta harmi kyllä en muista paikan nimeä. Halusin syödä jotain kevyttä ja tilasin sieltä katkarapua ja kasviksia nuudeleilla. Söin sitä siin ja join pullon vettä josta luulin et olo paranisi, mutta niin vaan ei käynyt. Sieltä mulla oli vielä jatkolento Italiaan ja päätin et nyt on pakko hakea jotain mikä voisi parantaa oloani. Ostin Aspirin-tabletin mikä liuotetaan veteen ja join sen. Meni hetki ja tuntui jo paremmalta mut siten olo paheni taas.


Nyt istun koneessa ja menossa Italiaan ja minulla on kuumeinen ja todella vilustunut olo vaikka mulla on ihan semi-lämpimät vaatteetkin päällä. Toivottavasti oloni paranee tästä vielä, nyt se vaan on päällimmäisenä tässä kirjoittaessa kun en tunne voivani hyvin.


KIVA KUN JAKSOIT LUKEA 🙌🏾 Aion kirjoitella matkan aikana blogiani, ja voitte myös seurata touhujani snäpistä ja Instasta. Ihanaa sunnuntaita

-K- x

  • Comments(0)//blog.mynameiskelly.fi/#post15

KALAHARI

LifestylePosted by Kelly Tue, May 16, 2017 22:22:30
Hei Ihanat!

Ajatellin tulla jakaa teille tätä mun hyvää fiilistä!

Siitä onki aikaa kun viimeksi olen kirjoitannut blogia,mut nyt aion skarpata tämän suhteen ja kirjoitella enemmän.Se mistä nyt haluan kertoa on kun kävin viikko sitten syvähieronassa Turun Izumissa, ja rakastin sitä niin todella paljon! Siitä tuli mulle hyvin rento ja kevyt fiilis kun lähdin sieltä.

Seuraava päivänä ajatellin että mun on pakko saada niitä tuotteita joista nautin hoidossa, ja kävin sitten KALAHAR:in maahantuonti varastossa missa vastassa olivat Sini ja Heli jotka vastaavat näistä tuotteista.Sieltä sain sitten mukaan kaikkea ihanaa mitä tulee ihon ja varatalohoitoon, ja muutamia kauniin sävysiä huulipunia.Nama tuotteet ovat super!


Voin siis suositella kaikille ketkä pitävät luksus-tuotteista ja osaavat arvostaa niiden laatua.

Helsingissä Living Day Spa:sta saat Kalaharin hoitoja sekä kasvo ja vartalovoiteita.Suosittelen!



Käyttäkää koodi "KELLY" osoitteessa WWW.Kalahari.Fi ja saat 10% alennusta kaikkista KALAHARI tilauksista!


Xo
-K-








  • Comments(0)//blog.mynameiskelly.fi/#post14

"Jokainen on päivä on lahja"

MotivationPosted by Kelly Fri, March 10, 2017 17:12:34

Elämästä pitää nauttia, oli sitten vaikka vaikeita aikoja käsillä niin pitää osata ottaa se hyvä mieli vaikka ihan pienistäkin asioista.

Istuskelin ja mietiskelin tänään sängyssä kuinka hyvin asiat meillä on verraten moniin muihin maihin, tai ihmisiin keillä on jotain vaikeita ja isoja taakkoja.

Mielestäni ihmisten pitäisi olla enemmän kiitollisia kaikesta mitä heillä jo on, sen sijaan että aina katsottaisi mitä muilla on tai että mitä puuttuu, eli tänään haluasin että miettisitte mitkä asiat ovat teidän elämässänne hyvin ja saisitte inspiraatiota kuinka niistä tulisi olla kiitollisia.

Oma työviikko on tässä mennyt hostatessa erillaisia tapahtumia, ja vielä on edessä viikonloppu! Eilinen päättyi Tikkurilan kupeessa Sportcar Centerin avajaisiin joissa oli aivan mahtavat puitteet ja todella upea uusi myymälä! Se oli tämän viikon 3 päivä töissä putkeen kun käytin samoja korkkareita, ja voin sanoa että huh kun sattui! Loppuvaiheessa en meinannut enää pystynyt kävelemään tai edes pysyä pystyssä, mutta enhän mä tietenkään halunnut näyttää asiakkaille sitä...

Moni varmaan naurahtaa eikä tää ehkä tunnu missään, mut voin "suositella" kokeilemaan miltä tuntuu olla pystyssä kolmena päivänä korkkareilla putkeen töissä tarjoilemassa... Eikä siinä mitään, rakastan mun työtä ja se että voin olla asiakkaille mieliksi ja piristää heidän päivänsä mutta on se välillä raskastakin.

Nyt sitten olisi vapaapäivä mikä taitaakin mennä niin että käyn salilla ja siivoan kotona, sekä pakkaan matkalle kohti Turkua.

Ihanaa viikonloppua kaikille; "jokainen päivä on lahja"

Tässä muutamat kuvat jotka otettii Mika Polarin kanssa!Loput tulee näkyviin keväällä!





  • Comments(0)//blog.mynameiskelly.fi/#post13

Sinä Olet Kaunis..Ole oma itsesi

MotivationPosted by Kelly Mon, February 20, 2017 22:09:02

Puhuin tässä juuri äitini kanssa siitä kuinka jo ennenkin oli stressiä ulkonäöstä, mutta miten nyt tuntuu että ihmiset unohtavat täysin keitä he ovat ja yrittävät olla kuin joku toinen. Totuus on kuitenkin se että ei kenestäkään ihmisestä voi tulla kuin jokin toinen vaikka kuinka koittaisi. Meidät on luotu jokainen sellaisiksi kuin olemme ja on ihan tyhmää koittaa olla kuin joku toinen.

Ei sitä voi ruveta vertailemaan kenenkään elämää omaansa tai toisen elämään, koska et tiedä mitä se ihmisen on joutunut tekemään, kärsimään tai jopa maksamaan siitä mitä hän on, että hän on siinä pisteessä missä hän on.

Elämässä pitää itse oppia tekemään mikä on oikein ja tietää mikä väärin, turha yrittää olla kenenkään kopio koska se ei ole sinä, parempi on oppia rakastamaan itseään koska sellaisena sinä olet kaunis ja sinun ei tarvitse esittää mitään.

Toki omalla tavallaan jokainen on kaunis vaikka ei olisi edes sinut itsensä kanssa. Silti pitää yrittää oppia olemaan itsensä kanssa sillä sitä kautta löytää tyyneyden ja unohtaa paineet. Saattaahan olla että ihminen ketä ihailet, katsot ylöspäin roolimallina, onkin taistellut oman itsetuntonsa kanssa tai on muita ongelmia, eikä hän olekaan se onnellinen joksi häntä luulet vaikka esittää sitä ehkä ulos päin.. Voi toki olla että hän on päättänyt ettei se haittaa ja hän uskoo itseensä joka tapauksessa ja se on tietenkin hyvä asenne elämässä jota voit matkia ja ottaa mallia, mutta kaikki lähtee joka tapauksesta siitä että hyväksyy itsensä ja on sinut oman itsensä kanssa eikä anna kateellisuuden vaikuttaa.

Hyvää alkavaa viikkoa! <3
"Ole oma itsesi
-KK-





  • Comments(1)//blog.mynameiskelly.fi/#post12

Maanantai:)

My lifePosted by Kelly Mon, February 13, 2017 20:48:16



Heippa kaikki lukijat ja seuraajat. Siitä on taas tullut pitkä aika kun viimeksi kirjoitin, mutta nyt päätin tulla tähän koneen ääreelle laittaakseni ajatuksiani ylös ja kirjoittaakseni tänne :)

Mulle kuuluu hyvää, oon tehnyt kovasti keikkaa erillaisissa yksityistilaisuuksissa ja tehnyt myös yhteystyötä uusien kumppanien kanssa. Töitä pitää tehdä unelmien eteen ja onkin ollut kiireistä. Voin sanoa myöskin että on ollut vähän masentavaa kun on ollut asioita mitkä ovat menneet huonosti ja voimat ovat olleet lopussa, mutta silti ei saa koskaan luovuttaa! En ikinä luovuta.

Elämässä pitää aina tehdä paljon töitä unelmien eteen ja asettaa tavoitteita. Välillä kaikki ei mene niin kuin haluat, mutta on hyvää pitää sellainen positiivinen asenne aina päällä, ja lopulta kaikki on kuitenkin susta itsestäsi kiinni. Päätin tänävuonna ottaa positiivisen suunnan ja tähdätä aina ylöspäin.

Toki haluan kertoa myöskin mitä olen tehnyt :)

Olin Tallinnassa suorassa tv-haastattelussa puhumassa kaikesta mitä oli aiheutunut Miss HELSINKI-kisan voittajan selviämisen jälkeen, he halusivat kuulla mitä mieltä olin asioista ja Sephoralle tapahtuneesta. Se oli ensimmäinen kerta kun olin suorassa tv-lähetyksessä ja minua jännitti todella paljon, mutta haastattelu meni hyvin. Tapasin mukavia ihmisiä ja sain lisää kontakteja. Loppupäivä menikin sitten kierrellen vanhassa kaupungissa. Olen myös ollut paljon tekemisissä Sephoran kanssa ja auttanut häntä pääsemään eteenpäin, ja muutenkin ollaan suuniteltu yhteisiä projekteja. Kaikenlaisia tarjouksia satelee mutta kaikki eivät tunnu olevan yhtä vakavia ja siksi joutuukin katsomaan tarkkaan mihin suostun mukaan. En kyllä ymmärrä sellaisia jotka leikkivät ihmisillä ja lupailevat asioita jotka eivät sitten toteudukaan. Suomessa kuitenkin on tottunut sellaiseen että ihmiset tekevät niinkuin sanovat tekevänsä ja se aina vähän järkyttää kun huomaa etteivät kaikki toimi yhtä rehellisesti. Siksi kannattaa olla aina vähän varuillaan eikä langeta kaikkea kivaa ja hienoa maalaileviin puheisiin, voi joutua pettymään pahasti, joten parempi olla varovainen, etenkin kaikkien tyttöjen!


Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille!
-KK- <3

  • Comments(0)//blog.mynameiskelly.fi/#post11

Miss Helsinki 2017

MotivationPosted by Kelly Sun, January 08, 2017 20:10:48
Moni on varmaan odottanut minulta blogipäivitystä liittyen Miss Helsinki 2017 voittajaan. Mietin pitkään mitä haluan sanoa ja miten siitä kirjoitan, ja näin minä asiasta ajattelen;

Olen erittäin ylpeä ja onnellinen Sephoran puolesta. Tuomarit tekivät päätöksensä punnitsemalla monia eri asioita ja valitsivat mielestään parhaan tytön vuoden 2017 Miss Helsinki-tittelin voittajaksi. Tuomariston puheenjohtajana tehtäviini kuului pitää huoli että tuomaristossa kaikki menee kuten pitää, sekä äänten laskenta yhdessä Rosannan kanssa joten minulla ei ollut voittajasta tehtävään päätökseen äänivaltaa. Tulos oli Sephoran selkeä voitto.

Tiedän että hän tulee kantamaan Miss Helsinki-kruunua fiksusti eikä ongelma ole siinä etteikö hän osaisi pitää sitä korkealla kuten asiaan kuuluu. Tuo Miss Helsinki kruunu toi minullekin monia mahdollisuuksia ja iloa elämään, ja toivon Sephoralle samaa!

Mikä tässä on surullista on se kuinka Sephoran Miss vuosi on välittömästi alkanut negatiivisella sävyllä joidenkin nettikirjoittelijoiden kommenttien takia, mutta Sephora on vahva tyttö ja uskon että hän tulee menestymään tilanteesta huolimatta. Sen enempää huomiota en aio laittaa niihin negatiivisiin puheisiin mitkä netissä pyörii, koska osoittamalla huomiota siihen annan niiden tyyppien ilkeille vihamielisille sanoille valtaa jotka haukkuvat hänen ulkonäköään tai ihonväriään, ja sitä en tee.

Itse ainakin aion pistää huomioni täysin siihen faktaan että nuori, kaunis nainen voitti Miss Helsinki kisan torstaina ja iloitsee siitä että hänen unelmansa täyttyi ja kannustan häntä täysillä! Keskityn vain positiiviseen elämässä, ja toivon kaikille rakkautta ja rauhaa. Muistakaa et vihaajien sanat voivat vahingoittaa vain kun me annamme niille vallan siihen! Jos me täytetään maailmaa positiivisilla ajatuksilla ja sanoilla niin se viha jää varjoon!

Onnea vielä Sephora <3
Haleja
-KK-

Many of you have probably been waiting to see my blog update about Miss Helsinki 2017 winner. I had been thinking for long time what I want to say snd how I write about it, and this is how I think;

I'm extremely proud and happy for Sephora. The judges came to their decision after weighing on multiple factors and chose the best girl to win the title of Miss Helsinki 2017.

As the chairwoman of the panel of judges my job was to keep everything in order and count the votes together with Rosanna, so I had no influence how the voting went on as I did not cast a ballot. The outcome was a clear victory for Sephora.

I know she'll be wearing the Miss Helsinki crown smartly and the problem isn't that she couldn't hold it to high regard as it should be. That same crown of Miss Helsinki brought many chances and joy to my life as well, and I hope Sephora will have all that same happiness!

What's sad about this is the way how her year immediately started with a negative tone thanks to some web comments, but Sephora is a strong girl and I'm sure she'll be successful despite that situation. I'm not going to give any more attention to the negative comments which circulate around the net because directing more attention to the malicious and hateful words only gives power to them who mock her looks or skincolor and I'm not going to do that.

I'm going to focus fully on the fact that she's young beautiful woman who won Miss Helsinki pageant thursday and I'm happy her dream came true and I'm going to have her back 100%! I'm going to focus only on positive things in life and I wish

everyone could have love & peace in their lives. Remember that the hateful words can only hurt when we let them to have power over us! If we fill the world with positive thoughts and words the anger and hate will be left in shadows!

Congratulations for Sephora once more <3
-KK-

  • Comments(1)//blog.mynameiskelly.fi/#post10

Torstai

My lifePosted by Kelly Fri, December 30, 2016 16:04:51

Uusi vuosi lähestyy ja tuntuu että 2016 meni aika nopeasti vaikka ei kyllä toisaalta mennyt. Tällä viikolla olen ollut salilla ja koittanut pysyä terveellisellä linjalla. Oon käynyt täällä Ruotsissa fitness 24h se on kyllä tähän menessä paras sali missä olen koskaan ollut.

Ajatus siitä että naisilla oma treenipaikka oli mulle uutta ja alussa oli ennakkoluuloja, enkä tiedä miksi, syynä oli varmaan kun en ole koskaan ollut naisten salilla. Se oli mielenkiintoista nähdä ekaa kertaa elämässäni kanssani salilla islaminuskoisia, olin vähän häkeltynyt ja jäin vaan tuijottaa hymyillen koska oli kiva nähdä että huivi ei ole esteenä.

Loppupäivä sujui vähän siivotessa ja illalla piti kokeilla libanonilaista ravintolaa.

Libanonilaisessa keittiössä hummus on pääosassa, mukana oli tietysti salaattia, ja 4 erilaista lihaa. Ruoka oli hyvää. Voin suositella käymään libanonilaisella aterialla.

Tässä vähän kuvia:)



This week has passed surprisingly fast!

New Year approaches and I feel like 2016 went past by very fast although in some ways it did not.

This week I've been going to gym and trued to keep my diet healthy. I've visited here in Sweden a Fitness 24h gym and it's the best one I've been to yet.

The thought that women have their own training place was new to me and in the beginning I had preconceived notions but I do not know why, maybe because I've never been to ladies only gym. It was interesting to see first time in my life some Muslims and I was a bit flabbergasted and was just staring at them smiling because it was nice to see they didn't let their scarfs to be a distraction.

Rest of the day I spent cleaning the place up and in the evening I had to try a Lebanese restaurant. The Lebanese kitchen has hummus as its main piece and of course there was salad, and four different sorts of meat in the dish. It was good food and I can recommend a taste of Lebanese cuisine.

Here's some photos fof you :)
-KK-





  • Comments(0)//blog.mynameiskelly.fi/#post9
Next »